14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38

maanantai 31. elokuuta 2015

Liian kauhea lausuttavaksi ääneen

Kaikki oli niin hyvin, elämä edessäpäin. Hän oli nuori ja hänen päänsä oli haaveita ja suunnitelmia täynnä. Vastoinkäymisiäkin toki oli, mutta ei se riittänyt masentamaan. Yksinäisyyskin vaivasi, mutta kyllähän sen kanssa eli. Poikaystävä oli kaukana armeijassa, mutta sinnehän saattoi soittaa ja olihan niitä lomia. Kaikesta huolimatta elämä näytti valoisalta, olihan hän optimisti.

Sitten se tapahtui. Se kauhea, jonka nimeäkään ei voi mainita. Se painoi alas, likisti alleen. Ei riittänyt enää voimia ajatella myönteisesti, ei suunnitella tulevaa. Peli oli menetetty. Elämä jatkui vielä, mutta se oli vain raahautumista päivästä toiseen. Mikään ei innostanut. Hän, joka ennen oli ollut niin täynnä elämää, oli enää vain varjo entisestään. Varjo, joka kulki paikasta toiseen täysin päämäärätönnä. Haaveet loppuivat, jäljelle jäi vain epätoivoinen huokaus: ”Herra, anna minun elää.” Sydämessä kuitenkin kyti tietoisuus tulevasta ja salaa hän toivoi, ettei enää näkisi seuraavaa päivää. Se oli niin raskasta. Päivästä toiseen hän kuitenkin sinnitteli. Silmät itkusta punaisina. Väsyneenä. Joskus ei jaksanut edes itkeä, kun kyyneleet loppuivat kesken. Hän vain huokaili.

Sitä ei kestänyt kauan. Joitakin kuukausia vain. Sitten häntä ei enää ollut. Ei täällä meidän keskellämme. Hänen sielunsa oli taivaassa. Hän pääsi parempaan paikkaan ilman sairautta, kyyneliä ja toivottomuutta. Hän sai nähdä Mestarinsa kasvoista kasvoihin ennen meitä. Nyt hänellä on hyvä olla. Miten me ymmärtäisimme, kun kaipaus viiltää sydäntä tikarin lailla? Miten me osaisimme iloita hänen hyvästä osastaan, kun me jäimme tänne suremaan? Se ei lohduta paljon, usein ei ollenkaan. Kuitenkin me tapaamme vielä. On vain niin tuskallista odottaa täällä, kun hän on siellä. Oi Jeesus! Tule jo takaisin!

”Vain hetken lyhyen…”

Marilka joskus 1990-luvun alussa

Author's note
”Tarina ei ole tosi, mutta tositapahtumaan perustuva,” kirjoitin ruutupaperin toiselle puolen. Kirjoitin sen joskus ilmeisesti johonkin Helluntailaisten nuorten lehteen tai palstalle, nimimerkillä. En muista milloin – hyvä veikkaus on joskus vuonna -91/-92 – enkä muista julkaistiinko sitä koskaan. En myöskään muista, mihin tapahtumaan se perustui.


Lue koko tarina / Read the whole story »