"Dan, minne olet menossa?" isä huusi eteisessä kolistelevalle 16-vuotiaalle pojalleen. "Danny, kuuletko? Minne oikein luulet meneväsi?" "Ei se sulle kuulu!" Dan huusi takaisin. "Mihin aikaan sä tulet kotiin? Muista, että minä joudun lähtemään seitsemältä, ja sinun pitäisi olla yhdeksältä laittamassa Amy nukkumaan", isä yritti vielä. Ei kuulunut vastausta. Ovi vain kolahti kiinni Danin perässä pojan syöksyessä portaita alas. Isä oli alituiseen poissa ja Danin oli huolehdittava Amystä, halusipa sitä tai ei.
Oli vielä valoisaa, kun Dan saapui kioskille, jonka luona Nick, Pat ja Karen jo odottelivat häntä. "Moi, Danny, missä sä viivyit? Tuli jo ikävä..." Karen aloitti. "Tuli vähän ongelmia, kun piti syödä päivällistä"; Dan yritti pelastaa maineensa. "Joo, joo, keksi parempi selitys. Ei mene läpi", Patty heitti. "Hei, älkää nyt viitsikö. Lähdetään, muut odottaa", Nick hermostui.
Dan oli isänsä murhe. Sarahin, Danin äidin , ja Nellien, Danin 14-vuotiaan siskon kuoltua auto-onnettomuudessa hän ei enää ollut hallittavissa. Hän oli rakastanut Nellietä todella paljon, ja nyt kun hän oli poissa, Dan ei välittänyt enää muista kuin itsestään, Karenista ja Nickistä. Ja ryyppäämisestä. Useimmiten perjantaisin ja lauantaisin nämä kolme ja Patty kuljeksivatkin ympäri kotikaupunkiaan pullot kädessä etsien tekemistä. Jos he eivät löytäneet "kotibailuja", kului ylimääräinen energia ilkivaltaan.
Amy taas oli jotain aivan muuta. perheen kuopuksena hänet oli lellitty melkein pilalle. Hän isänsä, ennen myös äitinsä ja Nellien kanssa seurakunnan tilaisuuksissa. Hän oli ahkera pyhäkoulussa kävijä. Koulussakin Amy oli tunnollinen päinvastoin kuin veljensä.
Allan, perheen isä oli ollut uskossa jo 15 vuotta. Siksi hänelle tuotti niin suurta surua nähdä poikansa kulkevan maailman teitä. Mutta Amyn uskosta hän oli onnellinen.
Kello oli seitsemän ja isä oli lähdössä. Amy lueskeli Aku Ankkaa huoneessaan. "Amy! Minä joudun lähtemään nyt. Mene viimeistään yhdeksältä nukkumaan, vaikkei Danny olisikaan kotona vielä silloin, OK?" isä huusi eteisestä. "Joo, joo. Minne sä lähdet? Miksi sä menet taas pois?" kuului murheellinen ääni suljetun oven takaa.
Isä tuli Amyn huoneen luo ja avasi oven. Amy katseli isää itku kurkussa. "Aina sä olet poissa", hän viimein sanoi syyttävällä äänellä. Isä käveli sisään ja istahti Amyn sängynlaidalle. "Kulta", hän aloitti," tämä on nyt viimeinen kerta pitkään aikaan, kun minä joudun menemään sen toimikunnan kokoukseen. Minä tiedän, että viime aikoina on ollut paljon kokouksia, mutta nyt tilanne rauhoittuu. Ole reipas tyttö, jooko?" Amy nyökkäsi ja isä lähti. Amy jäi sängyn päälle nyyhkyttämään. Kun ei ollut edes äitiä...
Dan ja Karen maleksivat pitkin katuja käsi kädessä. kumpikin oli melkoisesti humalassa ja juttu kulki. Keskustelun aiheena oli politiikka. Humalaisen aivoilla tosin ei juttu ollut kovinkaan tasokasta. He miettivät, tai Dan yritti miettiä, syitä Baltian ja Neuvostoliiton tilanteeseen ja ratkaisua siihen. Sitten haukuttiin Saddam Hussein. Moitteita sai Bushkin.
"Hei, mä en jaksa enää. Tule, mennään meille. Siellä ei ole ketään kotona", Karen lopulta pyysi Dania. "En minä voi, mun täytyy mennä katsomaan sisko nukkumaan", Dan esteli. "On se jo nukkumassa; kello on puoli kaksitoista". Karen yritti. "Ei se mitään. Isä on kuitenkin jo kotona, enkä mä jaksisi kunnella sen saarnaa myöhäisestä kotiintulosta", Dan sanoi ja irrotti kätensä Karenin kädestä. "Mä menen kotiin nyt", Dan ilmoitti lähtiessään astelemaan kotia kohti. Häntä alkoi yllättäen tympiä koko touhu.
Dan veti oven mahdollisimman hiljaa kiinni, ettei kukkan heräisi, mutta se oli turhaa. Amy oli niin sikeässä unessa, ettei elefanttilaumakaan olisi saanut häntä hereille, ja isä oli olohuoneessa aivan hereillä. Dan hiipi keittiöön ja otti jääkaapista mehua. Hän kääntyi katsomaan olohuoneeseen ja näki isänsä polvillaan sohvan ääressä. Dan yritti kävellä huoneeseensa isän huomaamatta, ettei syntyisi ikäviä välikohtauksia. Isä kuitenkin vaistosi poikansa äänettömän yrityksen ja kääntyi katsomaan kävelijää.
Isän ja pojan katseet kohtasivat. Dan näki, että isä oli itkenyt. "Miksi?" Dan kysyi puoliääneen, mutta isä kuuli ja ymmärtäen poikansa ihmetyksen hän vastasi: "Sinun takiasi." "Minun takiani? Mitä sä tarkoitat?" Sävy, jolla Dan issänsä puhutteli oli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ystävällinen. Isä ei vastannut, katsoi vain. Hän oli noussut sohvalle istumaan ja viittasi Danin viereensä. Tämä ei totellut kehotusta, vaan käveli mietteliäänä huoneeseensa ja meni nukkumaan.
Aamulla Dan vältteli isäänsä. Hän sulkeutui huoneeseensa, mutta samalla toivoi isän tulevan sinne. Hän olisi halunnut tehdä ratkaisun Jeesuksen puoleen, josta hän uskovan perheen lapsena oli niin paljon kuullut. Mutta hän ei osannut yksin eikä kehdannut mennä isän luokse.
Samaan aikaan isä tunsi sisimmässään voimakkaan käskyn mennä Danin huoneeseen. Hän taisteli aluksi vastaan peläten pojan asennetta. Lopulta isä rohkaisi mielensä ja avasi Danin huoneen oven. "Dan nyt on aika. Jos et sinä pian tee ratkaisua voi olla myöhäistä", isä sanoi ensimmäiseksi. Dan käänsi itkusta märät kasvonsa isään päin ja nyökkäsi. "Isä, rukoile mun kanssa NYT", Danin ilme sanoi. Isä ja poika polvistuivat sängyn viereen. "Kiitos, Jeesus, että sä tulet Danin sydämeen ja otat hänet omaksesi..."
"Mitä täällä tapahtuu?" kuului arka tytön ääni ovelta, kun Amy näki isänsä js veljensä halaavan. Hän ei saanut vastausta, mutta hän käveli suoraan sängyllä istuvien syliin.
"Haloo, onko Danny?" Karen kysyi puhelimeen. "On, Dan täällä", kuului vastaus. Karen jatkoi: "Tuletko sä taas perjantaina kuudelta samaan paikkaan kuin viimeksikin?" "En, en enää. Mä olen tullut uskoon..." Dan sanoi. Toisessa päässä lyötiin luuri korvalle. Murheellisena Dan laittoi luurin paikalleen. "Jeesus auta", hän huokaisi.
Marilka'91
Author's note
Tämä taitaa olla joko ysiluokan tai sitten lukion ensimmäisen luokan kouluaine. Taustalla päähenkilön ikäisen minun kokemuksia yksinhuoltaja(äidi)n lapsena, karrikoidusti, itsestä etäännytettynä. Samalla se heijastelee mietteitäni luokkatoverieni viikonloppuiltojen toilailuista, joista maanantaisin koulussa kuulin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti