Maiju istui rantakalliolla ja kuunteli laineiden kevyttä liplatusta. Aurinko oli juuri laskemassa vastarannan metsän taa, missä taivaanranta hehkui oranssisena auringon viime säteistä. Mutta Maiju ei huomannut ympäröivän luonnon kauneutta eikä kuullut lintujen iloista laulua. Hänellä oli liian paljon mietittävää.
Huomenna he tulisivat, kesävieraat, joita Maiju ei kaivannut ollenkaan. Hän olisi halunnut viettää loman mökillä ilman ihmisiä, pakolaisia kaiken lisäksi, joita hän ei edes tuntenut. Vieraiden takia hän ei edes ollut saanut pyytää parasta ystäväänsä Annia mukaan mökille. Nyt hänellä oli seuranaan vain kolme vuotta nuorempi pikkuveli, Timo, ja huomenna ne vieraat.
Äiti oli sanonut, että sillä perheellä oli sopivan ikäiset lapset, joista olisi seuraa sekä Maijulle, että Timolle. Oli kuulemma Maijun ikäinen Dora ja Timppaa vuoden nuorempi Ramush. Oli lapsilla oudot nimetkin, varsinkin Ramushilla. Mikäli hänestä olisi kiinni, ei kummastakaan lapsesta tulisi heille ystävää. Ainakaan hän ei aikonut olla missään tekemisissä Doran kanssa, mieluummin hän vaikka leikkisi yksin. Ei Maiju pakolaisia vihannut, olihan heillä kotonakin niitä ollut kylässä, mutta että niiden piti tunkea kesämökillekin.
"Maiju, tule jo sisälle sieltä!" äidin ääni havahdutti Maijun mietteistään.
"Joo, joo. Tullaan, tullaan", hän huusi takaisin kömpiessään jaloilleen. Vimeinen ilta enne vieraita, tästä on nautittava, hän ajatteli. "Äiti, miksi sinä ja isä kutsuitte ne vieraat tänne?" hän sanoi ääneen.
"Vieläkö sinä sitä mietit? olenhan minä jo monta kertaa sanonut, että meistä tuntui, että Margoteista voisi olla mukavaa viettää vähän aikaa kesästä luonnossa. Ja meillä kun on mökki, niin me päätimme kutsua heidät tänne", äiti selitti.
"Mä voin sitten kertoa, että minusta tämä ei ole ollenkaan hyvä idea. Enhän minä edes tunne ketään heistä, varsinkaan sitä Doraa", Maiju marmatti.
"Mutta, kultaseni, Margotien perhehän on käynyt meillä kotona monta kertaa, sinä vain et ole koskaan ollut kotona. Timo tuntee heidät ennestään. Dora on joka kerta toivonut sinun olevan kotona. Hänellä ei ole vielä yhtään suomalaista ystävää", äiti sanoi.
"Eikä minusta tule ensimmäinen, ei edes viimeinen ystävä. Ei se varmaan osaa edes kunnolla suomea", Maiju puuskahti.
"Antaisit Doralle edes mahdollisuuden. Hän on oikein mukava tyttö ja osaa suomea oikein hyvin. Syö nyt se leipäsi ja mene sitten pesemään hampaasi", äitiä alkoi suututtaa Maijun asenne. "Huomenna on paljon tekemistä.
Maiju totteli äitiään vastahakoisesti. Hän olisi halunnut valvoa ja nauttia illasta, mutta tiesi, ettei äidin kanssa kannattanut riidellä; äiti voitti aina kumminkin. Timo oli jo sängyssä, kun Maiju tuli heidän yhteiseen huoneeseensa. Huomisiltana he jakaisivat huoneen kahden muun kanssa. Ajatus inhotti Maijua, mutta hän työnsi sen taka-alalle ja kömpi sänkyynsä. Hän rukoili iltarukouksensa ja hetken kuluttua hän olikin jo unessa.
Aamulla Maiju heräsi auringon säteisiin, jotka tunkeutuivat huoneeseen verhojen raosta. Hän köllötti vielä hetken sängyssä, mutta päätti sitten nousta ja pukeutua. Muu perhe istui jo aamiaisella.
"Oletpas sinä tänään aikainen. Taitaa meidän Maijua vähän jännittää vieraat", isä lasketteli tuttuun tapaansa ja sai Maijun mulkaisemaan itseään. "Ja pahalla tuulellakin sitä ollaan vai?"
"Vähemmästäkin, kun on rauhanhäiritsijöitä tulossa tupa täyteen", Maiju tuhahti.
"Maiju, kuule. Äiti kertoi, että sinä et ole oikein, hmm, innostunut meidän vieraistamme", isä alkoi ja jatkoi ennenkuin Maiju ehti keskeyttää, "mutta muistatkos mitä Jeesus on sanonut? Hän käski rakastaa lähimmäistään niinkuin itseään ja tehdä toiselle niinkuin toivoisi toisen tekevän itselleen. Eikö se ole toisen rakastamista, että on valmis jakamaan omasta hyvästään sellaiselle, jolla ei ole? Ja ajattele, jos me olisimme joutuneet lähtemään Suomesta, eikö meistä olisi mukavaa, jos joku haluaisi kutsua meidät kesämökilleen?"
"Okei, sitten. Mä lupaan olla kunnolla, mutta mä en lupaa olla Doran ystävä, jos ei mua huvita", Maiju sanoi vastahakoisesti. Halusihan hän sentään olla Jeesuksen lapsi ja äiti oli opettanut, että silloin tulisi tehdä Jeesuksen sanojen mukaan.
Margotin perhe oli juuri saapunut. Aikuiset kantoivat heidän kassejaan mökkiin sisälle, ja lapset olivat katselemassa paikkoja. Tai Maiju ja Dora olivat, Timppa ja Ramush olivat jo juosseet metsään leikkimään.
"Mennään rantaan. Siellä on sorsia. Odota hetki, minä haen sisältä leipää niille", Maiju puhui ykskantaan ja pyrähti pyytämään äidiltä leivänkannikoita sorsien ruuaksi. Kun hän tuli takaisin, Dora seisoi jo laiturilla.
"Katso, Maiju! Ne ovat kesyjä! Ne tulevat jo laiturille. Saitko leipää? Saanko minäkin antaa?" Dora oli aivan innoissaan.
Maiju antoi puolet leivästä Doralle ja he syöttivät sorsia kädestä, niin kesyjä ne olivat. Dora ei ollut ennen nähnyt sorsia niin läheltä ja oli aivan haltioissaan niiden sileästä höyhenpeitteestä.
"Sorsan nokka kutittaa sormia. Niillä ei ole hampaita ollenkaan?" Dora ihmetteli. "Ne ovat niin suloisia! Saako niitä paiata?"
"Eivät ne anna ihmisen koskea itseensä", Maiju valisti uuta ystäväänsä. Häntä alkoi hävettää itsekkyytensä, kun hän näki, ettei Dora ollut eläessään syöttänyt sorsia eikä juossut paljain jaloin kostealla nurmella tai poiminut kukkasia, kuten Maiju joka kesä. Hän alkoi nauttia siitä, että sai olla jakamassa Doralle sitä kesäistä nautintoa, joka hänelle itselleen oli jo arkipäivää. Hän ilotsi Doran uudesta ilosta.
"Mennäänkö metsään poimimaan kukkasia?" Maiju ehdotti, kun sorsat lähtivät kylläisinä pois. "Metsässä on hurjasti kauniita kukkia, joita ei kaupungissa näe ollenkaan."
"Joo! Kaupungissa ei ole paljon kukkia, mutta minä pidän kukista luonnossa. Vähän saa poimia, mutta kauneimpia kukat ovat luonnossa, minun mielestäni."
Tytöt pyrähtivät jouksuun, joka päättyi Doran hihkaisuun: "Hei! Mikä kukka tuo on? Se on niin kaunis." Hän taittoi kukan maasta ja asetti sen hiuksiinsa.
"Se on sinikello", Maiju sanoi ja laittoi myös yhden hiuksiinsa. "Nyt me olemme kuin kaksi kukkasta." Hän otti ystäväänsä kädestä kiinni ja sanoi vielä: "Tule. Minä näytän sinulle lisää kauniita kukkasia. Minä haluan olla sinun ystäväsi ja jakaa kaiken täällä kanssasi. Nämä sinikellot olkoot siitä merkkinä."
Marilka '95
Author's note
Tämä on luultavasti ensimmäinen tarina, jonka kirjoitin lukion jälkeen. Tämä vain syntyi, ilman sen kummempia taustoja. Jostain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti